Takaisin uutisiin

Julkaistu 19.12.2024 klo 10.00

Terrafamelle Vaasan hallinto-oikeudelta kaksi lupapäätöstä

Terrafame on saanut Vaasan hallinto-oikeudelta (VHO) kaksi lopullista päätöstä, joista toinen liittyy yhtiön koko toimintaa koskevaan ympäristö- ja vesitalouslupaan eli niin sanottuun päälupaan ja toinen sivukivialueeseen KL1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (PSAVI) antoi päälupaa koskevan lupapäätöksen vuonna 2022 ja sivukivialuetta KL1 koskevan lupapäätöksen vuonna 2023. VHO antoi tammikuussa 2024 mainittuihin lupiin liittyen välipäätökset, joissa muun muassa rajoitettiin malmin ja sivukiven louhintamääriä.

Nyt antamissaan päätöksissä VHO vahvisti aiemmin PSAVI:n myöntämän malmin vuosittaisen louhintamäärän kasvattamisen 18 miljoonaan tonniin, mutta rajasi sivukiven louhintamäärän 30 miljoonaan tonniin vuodessa. VHO rajoitti päätöksissään osittain uuden sekundääriliuotusalueen SEK5-8 ja uuden sivukivialueen KL1 rakentamista ja käyttöä.

“Terrafame on tyytyväinen yhtiölle erittäin tärkeään malmin louhintamäärän kasvattamiseen 18 miljoonaan tonniin vuodessa. Lupapäätöskokonaisuus on laaja, ja Terrafame perehtyy siihen muilta osin tarkemmin ja arvioi päätösten vaikutuksia yhtiön toimintaan”, sanoo Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla.

Taustaksi

PSAVI:n vuonna 2022 ja 2023 antamiin lupapäätöksiin sisältyi ns. toiminnan aloittamislupa, eli lupa aloittaa lupapäätöksessä määritelty toiminta muutoksenhausta huolimatta. Mainituista lupapäätöksistä valitettiin. VHO antoi tammikuussa 2024 välipäätökset, jotka koskivat toiminnan aloittamista muutoksenhausta huolimatta eli ns. aloittamislupaa.

Välipäätöksissä VHO rajasi aloittamisluvan ulkopuolelle PSAVI:n myöntämän vuosittaisen malmin ja sivukiven louhinnan kasvattamisen. PSAVI hyväksyi omassa lupapäätöksessään malmin louhintamäärän kasvattamisen tasolta 15 miljoonaa tonnia vuodessa (Mt/v) tasolle 18 Mt/v sekä sivukivilouhinnan kasvattamisen tasolta 30 Mt/v tasolle 45 Mt/v. Lisäksi VHO antoi välipäätöksissä rajoituksia uuden sekundääriluotusalueen SEK5-8 ja uuden sivukivialueen KL1 rakentamiseen ja käyttöön liittyen. Välipäätöksistä kerrottiin Terrafamen verkkouutisessa 24.1.2024.

Sekundääriliuotusalueet ovat yhtiön tuotantoprosessissaan hyödyntämän bioliuotuksen toisen vaiheen liuotusalueita sekä liuotetun malmin loppusijoituspaikka. Sivukivi on kiveä, jota joudutaan poistamaan tuotannossa hyödynnettävän malmikiven tieltä.

Lisätietoja:

Veli-Matti Hilla, kestävän kehityksen johtaja, Terrafame Oy, p. 020 7130 800 (vaihde), veli-matti.hilla[at]terrafame.fi

Terrafame keventää liikenteen hiilijalanjälkeä toimittamalla globaalille akkuteollisuudelle vastuullisesti tuotettuja akkukemikaaleja. Terrafamen teollisuusalueella sijaitsee yksi maailman suurimmista sähköajoneuvojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuotantolinjoista. Laitos pystyy tuottamaan nikkelisulfaattia noin miljoonan sähköautoon vuodessa. Terrafamen tuottaman nikkelisulfaatin hiilijalanjälki on yksi teollisuuden pienimmistä.

Terrafamen integroitu, ainutlaatuinen ja energiatehokas tuotantoprosessi kaivoksesta akkukemikaaleihin sijaitsee yhdellä ja samalla teollisuusalueella. Se tarjoaa asiakkaille läpinäkyvän, jäljitettävän ja aidosti eurooppalaisen akkukemikaalien tuotantoketjun.

Terrafame Oy on perustettu vuonna 2015. Vuonna 2023 Terrafamen liikevaihto oli 560,9 miljoonaa euroa. Yhtiön teollisuusalueella työskentelee säännöllisesti noin 1 900 henkilöä, joista noin puolet on kumppaniyritysten työntekijöitä.

Liitteet ja linkit: