Verkkouutisissa kerrotaan mm. lupaprosessien etenemistä ja muista ajankohtaisista asioista. Viralliset mediatiedotteet liittyen yhtiön tulokseen, tuotantoon, rahoitusjärjestelyihin ja omistajuuteen ovat saatavilla täällä.
Ei tuloksia
Terrafamen tulokset tavoitteiden mukaisella tasolla kaivosteollisuuden vastuullisuusstandardin arvioinnissa
Vastuullisuus on Terrafamen toiminnan ytimessä ja myös merkittävä kilpailuvaltti kansainvälisillä akkukemikaalimarkkinoilla. Viimeisimmässä Towards Sustainable Mining -vastuullisuusstandardiin pohjautuvassa TSM Suomen ulkoisessa todennuksessa Terrafame saavutti jokaisessa osa-alueessa vähintään...
Terrafamen vuoden 2024 taloudellinen katsaus on julkaistu
Akkukemikaaliyhtiö Terrafamen tänään julkaisema taloudellinen katsaus sisältää t...
Terrafamen energianhallintajärjestelmä on sertifioitu
Kansainvälisesti tunnettu sertifikaatti on osoitus Terrafamen kyvystä systemaattiseen toimintaan ja jatkuvaan parantamiseen.
Terrafame sulkee tuotannosta poistettuja alueita jo tuotantotoiminnan aikana
Terrafame toimitti tuotannosta poistuvien alueiden sulkemissuunnitelman Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle joulukuun 2024 lopussa. Kattava suunnitelma sisältää mallinnuksia myös tuotantotoiminnan päättymisen jälkeisistä ympäristövaikutuksista.
Haku kesätöihin Terrafamelle on alkanut
Akkukemikaaliyhtiö Terrafame rekrytoi noin 120 kesätyöntekijää tulevaksi kesäksi. Yhtiöllä on avoinna kymmenittäin erilaisia tehtäviä kiviautonkuljettajista sähköautoautomaatioasentajiin ja laboratoriosta taloushallintoon.