Julkaistu 05.01.2022 klo 10.19

Yhteysviranomainen antoi perustellun päätelmän vanhojen vesienkäsittelysakkojen YVA-selostuksesta

VERKKOUUTINEN Kainuun ELY-keskus on tänään antanut perustellun päätelmän Terrafamen teollisuusalueella olevia vanhoja vesienkäsittelysakkoja koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. YVA-selostus ja perusteltu päätelmä kuuluvat YVA-menettelyyn, jossa on arvioitu vanhojen vesienkäsittelysakkojen poistamisesta, siirrosta ja loppusijoittamisesta syntyviä ympäristövaikutuksia sekä vesienkäsittelyssä muodostuvan sakan loppusijoittamista jatkossa.

Aiemmin ELY-keskukselle jätetty YVA-selostus sisältää mm. kuvauksen hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä johtopäätökset hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Tänään annetussa perustellussa päätelmässä yhteysviranomainen eli Kainuun ELY-keskus on ottanut kantaa tehdyssä arvioinnissa käytettyihin menetelmiin sekä arvioinnin johtopäätöksiin ja arvioinnin riittävyyteen.  

Kaikki loppusijoitusvaihtoehdot ovat toteuttamiskelpoisia

Yhteysviranomainen katsoo, että kaikki arvioidut loppusijoitusvaihtoehdot VE1-VE3 ovat toteuttamiskelpoisia. Vaihtoehdolla VE0, jossa kunnostusta ei tehdä, on eniten haitallisia ympäristövaikutuksia, eikä sitä siten pidetä hyväksyttävänä vaihtoehtona. Yhteysviranomainen pitää arviointiselostusta laadultaan riittävänä ja täyttävän sille asetetut sisältövaatimukset. Ympäristölupaharkinnassa toiminnan ympäristövaikutukset arvioidaan YVA-menettelyssä selvitettyä laajemmin ja yksityiskohtaisemmin.

”Olemme tyytyväisiä, että vanhoja vesienkäsittelysakkoja koskeva hanke voi nyt edetä YVA-menettelystä ympäristölupavaiheeseen ja tarkempaan toteutussuunnitteluun”, toteaa Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla.

Ympäristölupavaiheessa huomioidaan arvionnin aikana esille nousseet asiat sekä yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä. Terrafame valmistelee vesienkäsittelysakkojen loppusijoittamista koskevaa jatkosuunnittelua YVA:n vaihtoehdon VE2 pohjalta ja tulee jättämään ympäristölupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle lähikuukausina.

Liitteet ja linkit:



Lisätietoa: Kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla, p. 020 7130 800, veli-matti.hilla(at)terrafame.fi Voit tutustua YVAn materiaaleihin Terrafamen nettisivuilla (https://www.terrafame.fi/media/media-yva-aineistot/vesienkasittelysakkojen-loppusijoittamisen-yva-menettely.html) Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä Ympäristö.fi-sivustolla (https://www.ymparisto.fi/terrafamesakkaYVA)