Julkaistu 05.04.2024 klo 10.02
Terrafame pysäyttää akkukemikaalitehtaan kansallisten lakkojen vuoksi
Terrafame on päättänyt pysäyttää yhtiön akkukemikaalitehtaan arviolta neljäksi viikoksi. Alasajopäätöksen taustalla ovat logistiikkaketjuun vaikuttavat useita viikkoja jatkuneet kansalliset lakot. Lakoista johtuen Terrafame ei ole voinut suorittaa akkukemikaalitehtaan tuotteiden vientitoimituksia, minkä seurauksena tuotteita on jouduttu varastoimaan Terrafamen teollisuusalueelle. Mahdollisuudet akkukemikaalitehtaan tuotteiden varastointiin tehdasalueella ovat rajalliset muun muassa varastointitilan rajallisuuden ja tuotekonttien saatavuushaasteiden vuoksi.
Tuotantoseisokin aikana Terrafame toteuttaa laitoksella aikaistetusti huoltotoimia, minkä lisäksi tehtaan henkilöstöä työskentelee muissa Terrafamen työtehtävissä. Akkukemikaalitehtaan tuotannon alasajon vuoksi Terrafame on päättänyt keskeyttää palkanmaksun niiden henkilöiden osalta, jotka jäävät ilman työtä lakoista johtuvan seisokin aikana. Tehtaalla työskentelee yhteensä noin 140 henkilöä, ja palkanmaksun keskeytyksen arvioidaan koskevan 50–60 henkilöä.
”Terrafame on tähän saakka pystynyt jatkamaan akkukemikaalien tuotantoa kansallisista lakoista huolimatta, vaikka työtaistelutilanne on aiheuttanut haasteita ja epävarmuuksia tuotannon ylläpitämiseen. Terrafamen akkukemikaalituotanto palvelee erityisesti eurooppalaista sähköisen liikkumisen kehittyvää markkinaa, ja on valitettavaa, että Terrafamen toimitusvarmuus kärsii lakkojen vuoksi. Lakkojen seurauksena toteutettava akkukemikaalitehtaan tuotannon pysäyttäminen vaikuttaa harmillisesti myös henkilöstöömme”, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Seppo Voutilainen.
Akkukemikaalitehtaan tuotantokatkos ei vaikuta Terrafamen metallipuolituotteiden tuotantoon.
Terrafame tiedotti tänään yhtiön käymien muutosneuvottelujen lopputuloksesta. Neuvottelut käytiin osana helmikuussa 2024 käynnistettyä kannattavuusohjelmaa.
Lisätietoja:
Seppo Voutilainen, toimitusjohtaja, p. 020 7130 800, seppo.voutilainen[a]terrafame.fi
Terrafame keventää liikenteen hiilijalanjälkeä toimittamalla globaalille akkuteollisuudelle vastuullisesti tuotettuja akkukemikaaleja. Terrafamen teollisuusalueella sijaitsee yksi maailman suurimmista sähköajoneuvojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuotantolinjoista. Laitos pystyy tuottamaan nikkelisulfaattia noin miljoonan sähköautoon vuodessa. Terrafamen tuottaman nikkelisulfaatin hiilijalanjälki on yksi teollisuuden pienimmistä.
Terrafamen integroitu, ainutlaatuinen ja energiatehokas tuotantoprosessi kaivoksesta akkukemikaaleihin sijaitsee yhdellä ja samalla teollisuusalueella. Se tarjoaa asiakkaille läpinäkyvän, jäljitettävän ja aidosti eurooppalaisen akkukemikaalien tuotantoketjun.
Terrafame Oy on perustettu vuonna 2015. Vuonna 2023 Terrafamen liikevaihto oli 560,9 miljoonaa euroa. Yhtiön teollisuusalueella työskentelee noin 1 900 henkilöä, joista hieman yli puolet on kumppaniyritysten työntekijöitä.