Julkaistu 27.02.2017 klo 10.02

Nuasjärven hyvä tila on tärkeää Terrafamelle

Sotkamossa sijaitsevan Nuasjärven tilaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä seurataan jatkuvasti. Terrafame tarkkailee Nuasjärven purkuputkeen johdettavien puhdistettujen kaivosvesien laatua sekä kaivosalueellaan että Nuasjärvellä ja julkaisee mittaustulokset verkkosivuillaan. Myös Kainuun ELY-keskus seuraa järven sekä purkuputken läheisten syvänteiden vedenlaatua ja tiedottaa mittaustuloksista säännöllisesti.

Terrafame on johtanut puhdistettuja vesiä Nuasjärven kautta Oulujoen vesistöreitille marraskuusta 2015 lähtien. Kuluvan talven aikana Terrafamen purkuputken kautta johtaman puhdistetun veden pitoisuudet ovat edelleen alittaneet ympäristölupavaiheessa arvioidut sulfaatin ja metallien maksimipitoisuudet.

Järvivesien laatu vaihtelee Suomessa luontaisesti vuodenaikojen mukaan. Kevät- ja syyskiertojen aikana järvivesi on tyypillisesti tasalaatuista pinnasta pohjaan saakka. Talvella ja kesällä syvännealueilla vesi sen sijaan on lämpötilakerrostunutta, ja syvänteiden ainepitoisuudet ovat korkeampia kuin päällysvedessä. Myös Nuasjärven talvikerrostuneisuus on normaali ilmiö, jota purkuputken käyttö voimistaa.

Kuluvan talven aikana sulfaattipitoinen vesi on levinnyt Nuasjärvessä odotetusti purkupisteen läheiselle syvännealueelle tasaisesti, ja pitoisuudet alittavat selvästi lupavaiheessa ennakoidut maksimipitoisuudet. Syksyn 2016 syyskierto toteutui normaalisti, ja syvänteiden happitilanne on hyvä. Korkeimmillaan Nuasjärven alusveden sulfaatti- ja metallipitoisuudet sekä sähkönjohtavuus ovat talvikerrostuneisuuden loppupuolella maalis–huhtikuussa sekä kesäkerrostuneisuuden lopussa elokuussa.

Terrafamen purkuputkeen johdettavan veden laatu varmistetaan ympäristöluvan mukaisesti yhtiön omilla näytteenotoilla kaksi kertaa vuorokaudessa sekä osin jatkuvatoimisin mittauksin. Myös Nuasjärvellä veden laatua seurataan Terrafamen toimeksiannosta kolmella jatkuvatoimisella mittauspisteellä. Lisäksi järvellä tehdään Terrafamen velvoitetarkkailuun kuuluvaa näytteenottoa, jolla kerätään tietoa mm. sulfaattipitoisuuksista eri puolilla järveä.
 

Lisätietoa:

Terrafamen Kainuun ELY-keskukselle jättämä selvitys Nuasjärven tilanteesta (pdf)

Nuasjärven ympäristötarkkailu
 

Liitteet ja linkit: